Personal Trainer Riina

Personal Trainer Riina

Compartir

Henkilökohtainen valmennus Hei! Mun nimi on Riina Leppäkangas ja olen 40-vuotias personal trainer, psyykkinen valmentaja ja hyvinvoinnin ammattilainen.

Asun Fuengirolassa, Espanjassa ja teen alueella henkilökohtaisia valmennuksia ja ryhmäliikuntaa sekä online-valmennuksia ympäri maailman. Lisäksi ohjaan myös psyykkisen valmennuksen puolella. Olen aiemmin opiskellut kokiksi ja lähihoitajaksi (mielenterveys- ja päihdetyö). Työvuosia on useampia takana erityisesti hoitajan ammatista. Personal trainingia olen tehnyt vuodesta 2015 lähtien. Olen lisensoitu Personal Trainer (Trainer4You 2014), lisensoitu Psyykkinen valmentaja (Trainer4You 2021). Lisäksi olen opiskellut liikuntaan, ravitsemukseen ja psyykkiseen hyvinvointiin liittyviä kursseja mm. XAMKilla (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu). Kiinnostuin itse liikunnasta ja ravitsemuksesta vasta aikuisiällä. Pystyn samaistumaan esimerkiksi aloittelijan tunteeseen astua salille tai vaikkapa sinne ryhmäliikunatunnille ensimmäistä kertaa. Olen helposti lähestyttävä, kannustava ja positiivinen persoona. Haluan auttaa ihmisiä löytämään liikunnan ilon ja terveelliset elämäntavat niin että mukana olisi joustavuus ja tasapaino kaiken suhteen. Olen lempeä ohjaaja, m***a tietynlaista tiukkuutta löytyy myös. Asiakkaitani ovat kaikenikäiset miehet sekä naiset. Osaamisalueeni painottuu parhaiten liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja aloittavien ohjaamiseen ja myös sellaisten joilla on jonkin verran kokemusta treenaamisesta. Erityisenä mielenkiinnon kohteena minulla on psyykkinen valmennus jossa voimme asiakkaan kanssa esimerkiksi käydä lävitse oikeanlaista tavoitteen asettelua, nostattaa motivaatiota tai vaikkapa parantaa itsetuntemusta ja itseluottamusta. Ohjaan kuntosaleilla, ulkona ja mahdollisuuksien mukaan myös asiakkaan kotona. Online-ohjaukset ovat myös vaihtoehto. Lisäksi ohjaan ryhmäliikuntatunteja (kuntopiiri, kehonpainotreeni, kehonhuolto jne). Mikäli kuulostaa siltä että voisin olla sinulle oikea ohjaaja niin ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan lisää! :)


Terkuin
Riina

Photos from Personal Trainer Riina's post 20/09/2026

Syyskuun naistenryhmän tapaaminen 🤍☀️

Järjestin tällä kertaa kuukausittaisen tapaaminen rannalle. Ohjasin alkuun 30min kehonhuollon ja sen jälkeen nautittiin picnicistä. Tutustuimme toisiimme ja uusia tuttavuuksia syntyi taas 😍

Keskustelun teemoina nousivat pintaan erityisesti irtiotot normaalista arjesta, lepo, aika itselle ja se kuinka kukin on saapunut alueelle. Hyviä keskusteluita saatiin aikaiseksi ja nautittiin samalla auringosta ja merestä.

Seuraavaksi odotellaan lokakuun tapaamisen teemaa! Kiinnostaisko sinua liittyä mukaan tähän veloituksettomaan suomalaisten naisten ryhmään jonka toiminta sijoittuu Fuengirolaan ja lähialueille. Laita mulle viestiä niin lisään sinut meidän ryhmään 😊

Photos from Personal Trainer Riina's post 18/09/2026

Tiiättekö mikä on mun mielestä ihanaa elämässä? 🤍

Se että sä voit muuttua ja valita sua kiinnostavia juttuja, niin ettei sun tarvi kangistua tiettyihin kaavoihin. Sä voit valita sieltä täältä asioita mitkä kutsuu sua luokseen. Sä voit vaihtaa alaa, aloittaa uuden harrastuksen, muuttaa toiseen maahan tai kaupunkiin tai vaihtaa vaikka uskontoa jos siltä tuntuu. Aika moni asia on mahdollista jos on vain halua muuttua ja muuttaa asioita.

Mua on kutsunut viime aikoina luokseen erityisen paljon vuoret, rauhoittuminen ja buddhalaisuus. Kun luin buddhalaisuudesta niin tajusin että sen periaatteethan ovat olleet osa elämääni jo pitkään. Kunniotus kaikkea elollista kohtaan, tietoisuustaidot ja myötätunnon harjoittaminen.

Joten sinäkin siellä ruudun toisella puolen. Kokeile rohkeasti uusia asioita ja tavoittele unelmiasi. Elämä on kuin virtaava vesi, sen on tarkoituskin muuttua eikä jämähtää paikoilleen.

By the way... onko joku huiputtanut Manner-Espanjan korkeimman vuoren Mulhacénin? Tai oletko käynyt patikoimassa Himalajalla? Laita mulle viestiä jos olet!

✨️✨️✨️✨️✨️✨️✨️✨️

Do you know what I think is beautiful about life? 🤍

The fact that you can change and choose the things that truly interest you, without having to get stuck in certain patterns or expectations.

You can pick up things here and there that call to you. You can change careers, start a new hobby, move to another country or city, or even change your beliefs if that’s what feels right for you. So many things are possible when you have the willingness to grow and create change.

Lately, I have felt especially drawn to mountains, slowing down, and Buddhism. When I started reading about Buddhism, I realized that many of its principles have already been a part of my life for a long time: respect for all living beings, mindfulness, and practicing compassion.

So to you, on the other side of the screen: be brave enough to try new things and chase your dreams. Life is like flowing water, it is meant to move and change, not become still.

By the way… has anyone here climbed Mulhacén, the highest mountain in mainland Spain? Or have you been hiking in the Himalayas? Send me a message if you have!

Photos from Personal Trainer Riina's post 12/09/2026

Elämää viime viikoilta kuvina 🧡

On hienoa nähdä kuinka ihmiset lähtee rohkeasti tavoittelemaan unelmiaan. Toiselle se voi olla Espanjaan muutto tai toiselle päätös aloittaa omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen.

Olipa unelmat pienempiä tai suurempia niin ne ovat aina tavoittelemisen arvoisia. Usein ainoa esteemme on oman päämme sisällä.

Life lately, in pictures 🧡

There is something beautiful about seeing people courageously follow their dreams. For some, it may mean moving to another country like Spain. For others, it may mean choosing themselves and making a commitment to their own health and wellbeing.

No dream is too small or too big to be worth chasing. Sometimes the biggest obstacle is simply the one we create in our own minds.

06/09/2026

Kysymykset & vastaukset

Millaisia asiakkaita sulla yleensä on?

06/09/2026

Flow & Strength + Brunch -tapahtumat ovat taas täällä! 🥰

Tästä lähtien tapahtuma järjestetään joka kuun viimeinen lauantai.
Seuraava kerta on lauantaina 26. syyskuuta klo 10.00 alkaen.

Tervetuloa viettämään kiva aamupäivä treenin ja brunssin parissa! 🥗🧋🍪🧘🏼‍♀️

Lauantai 26. syyskuuta
🧘🏼‍♀️ Treeni klo 10.00–11.00
🥗 Brunssi klo 11.00 alkaen

▪️Kevyt koko kehon voimaharjoittelu oman kehon painolla sekä liikkuvuus- ja venyttelyharjoituksia. Sopii eri tasoisille liikkujille.
▪️ Treenin jälkeen brunssi rannalla (brunssin tarjoaa https://www.mocamoca.es/
▪️30 €/hlö sisältää treenin + brunssin

⬇️ Ilmoittautuminen viimeistään 24. syyskuuta ⬇️
Riina Leppäkangas / Personal Trainer & ryhmäliikunnan ohjaaja
📞 +34 605 29 03 19
✉️[email protected]

▪️Tapaamme Los Bolichesin käsipatsaan luona
(P.º Marítimo Rey de España, 91, Fuengirola)

▪️Ota mukaan oma matto tai pyyhe. Tunti pidetään suomeksi ja englanniksi.

Valitse etukäteen ruokasi ja juomasi seuraavista vaihtoehdoista. Valitse yksi jokaisesta kategoriasta.
Lisäksi tarjolla herkullinen kotitekoinen keksi.

RUOKA:
-Avokadotoast
-Caprese-toast
-Kana-focaccia
-Tonnikala-focaccia
-Lohifocaccia
-Mortadella-focaccia
-Chia-vanukas
-Kreikkalainen jogurtti
-Açai bowl

JUOMA:
-Limonadi
-Appelsiinimehu
-Vihreä mehu
-Keltainen mehu

KEKSI:
-Kotitekoinen suklaa-hasselpähkinäkeksi

06/09/2026

Flow & Strength events are back! 🥰

From now on, the event will take place on the last Saturday of every month. Our next session will be on Saturday, 26 September, starting at 10:00 AM

Welcome to spend a lovely morning with training and brunch! 🥗🧋🍪🧘🏼‍♀️

Saturday 26 September
Class 10:00 - 11:00 AM
Brunch 11:00 ->

▪️Light full-body strength training with bodyweight, plus mobility and flexibility work. Suitable for all levels!

▪️Brunch after training on the beach (brunch by https://www.mocamoca.es/)

▪️€30/person includes workout + brunch

⬇️ Registration by September 24 at the latest ⬇️

Riina Leppäkangas/Personal Trainer & group fitness instructor
+34 605 29 03 19
[email protected]

▪️We will meet in the hand statue Los Boliches
(P.º Marítimo Rey de España, 91, Fuengirola)

▪️Bring a mat or towel. Class in finnish and english.

Select your food & drink beforehand from these choices. One from each category ⬇️
+ Also includes a delicious homemade cookie

FOOD:
- avokado toast
- ⁠caprese toast
- ⁠chicken focaccia
- ⁠tuna focaccia
- ⁠salmon foccacia
- ⁠mortadella foccacia
- greek youghurt
- ⁠chia pudding
- ⁠açai bowl

DRINKS:
- lemonade
- ⁠orange juice
- ⁠green juice
- ⁠yellow juice

CAKE:
- homemade cookie with chocolate and hazelnuts

04/09/2026

Viime aikoina mä oon ollut rennompi ja kevyemmin mielin kuin koskaan. Oikeastaan kaikki lähti liikkeelle kesäreissusta Suomeen. Mun loma oli jotenkin aivan ihana. Pystyin elämään hetkessä ja nauttimaan kaikesta eri tavalla kuin ennen. Ei niin että olisin miettinyt koko ajan tulevaa.

Sama fiilis on jatkunut Espanjaan palatessani.

Kaikenlaisten luonnonkatastrofien ja muun ikävän keskellä rauhaa on antanut ajatus siitä että me ei voida hallita kaikkea meidän elämässä. Lopulta emme omista mitään pysyvästi sillä kaikki on vain lainassa meillä tietyn ajan. Meiltä voidaan viedä ihan kaikki vaikka just nyt heti. Joten miksi pitää asioista kiinni kynsin hampain. Me ei myöskään voida hallita muita ihmisiä, heidän tekojaan tai ajatuksiaan. Joten miksi käyttää energiaa tähänkään.

M***a se mihin me voidaan vaikuttaa on oma mielemme ja itsemme. Siihen kuinka me ajatellaan ja kuinka me toimitaan. Me voimme pitää huolta kehostamme ja antaa sille sen mitä se tarvitsee. Voimme pitää huolta hyvinvoinnistamme ja kehittyä ihmisinä.

Lopulta elämässä tärkeintä on ilo, hyvinvointi ja mielenrauha. Se että saa elää sellaista elämää joka on itselle tärkeää 🤍

✨️✨️✨️✨️✨️✨️

Lately, I’ve felt more relaxed and light-hearted than ever before. I think it all started with my summer trip to Finland. My holiday was truly special. I was able to live in the moment and enjoy things in a completely different way, without constantly thinking about the future.
That feeling has continued after returning to Spain.
Amid all the uncertainty and difficult things happening in the world, I’ve found peace in accepting that we cannot control everything. We don’t own anything forever, everything is only borrowed for a while.
We cannot control other people, their choices, or their thoughts. But we can always influence ourselves: our mindset, our actions, and how we take care of our body and mind.
In the end, what matters most is joy, wellbeing, and inner peace. Living a life that feels meaningful to us 🤍

01/09/2026

Kuntosali pienryhmä alkaa taas! 😊

Tarvitsetko opastusta kuntosalilaitteiden ja vapaiden painojen käyttöön? Haluat oppia oikeat liiketekniikat? Haluat treenata ammattilaisen opastuksella ja motivoivassa ympäristössä?

Tässä pienryhmässä opetellaan salin laitteet ja välineet käytännössä, turvallisesti ja hyvällä fiiliksellä.
Kuntosali ei ole vain kokeneiden paikka – se on jokaisen, joka haluaa tuntea olonsa vahvemmaksi ja varmemmaksi.

Vain 4 paikkaa joka ryhmässä – varaa omasi ja tule mukaan treenaamaan hyvällä fiiliksellä! 😊

▪️Syyskuun ryhmä 9.9.-30.9.
▪️Lokakuun ryhmä 7.10.-28.10.
▪️Marraskuun ryhmä 4.11.-25.11
▪️Joulukuussa 2-3 keskiviikkoa ennen joulua (tämä selviää lähempänä) ja hinta kertojen mukaan

Paikka: Kuntosali Coliseo
Hinta: 99€ + kuntosalikortti (esim. kuukausikortti 42€ tai 10 kerran kortti 45€)

Tunnit sisältävät:
-Lämmittely
-Treeni vaihdellen laitteilla/vapailla painoilla yhdistellen
-Venyttelyt

Osoite: Gimnasio Coliseo, Los Boliches (Hotelli Nuriasolin rakennus ➡️ Edificio Nuriasol, C. Antonio Machado, s/n, 29640 Fuengirola)

Lisäinfo ja ilmoittautumiset:
Ohjaajasi Riina Leppäkangas/ Personal Trainer, ryhmäliikuntaohjaaja ja psyykkinen valmentaja

📞 whatsapp +34 605 29 03 19
📧 [email protected]
tai yksityisviesti IG/FB

Photos from Personal Trainer Riina's post 30/08/2026

Parasta palautetta työssäni on nähdä, miten asiakkaat kehittyvät ja löytävät liikunnan ilon!
Jokainen harjoitus tehdään asiakkaan tavoitteiden ja lähtötason mukaan. Pienetkin muutokset vievät eteenpäin.

Kiitos palautteesta Liisa 🥰

28/08/2026

Heippa kaikille Fuengirolaan ja lähialueille! 🙂

Mun nimi on Riina ja olen toiminut personal trainerina vuodesta 2015. Toimin oman yrityksen kautta ja ohjailen niin henkilökohtaisia asiakkaita kuin myös ryhmiä, lähinnä Fuengirolassa, m***a myös lähialueilla tarpeen mukaan.

Tykkään ohjata erityisesti aloittelevia, m***a kokemusta on myös aktiivisemmin liikkuvista. Asiakaskuntani koostuu aina kouluikäisistä lähemmäs 80- vuotiaisiin.

Minua voisi kuvailla lempeäksi liikuttajaksi joka ottaa asiakkaan huomioon kokonaisuutena. Elämäntilanteet, tavoitteet, rajoitteet, aiemmat kokemukset jne.. kaikki kun vaikuttaa kaikkeen.

Tavoitteeni on innostaa asiakasta löytämään sen oman tavan liikkua oli se sitten kuntosalilla, ulkona tai vaikka omassa olohuoneessa.

Joten olipa tavoitteesi painonpudotus, liikkuvuuden lisääminen, lihaskunnon parantaminen tai yksinkertaisesti vain liikunnanilon löytäminen, niin autan mielelläni sinua!

Olen päivittänyt hieman hinnastoani:

✅️ Treeniohjelman suunnittelu + 60min treeni (+ asiakas saa käyttöönsä Trainero- ohjelmiston treenejä varten) alkaen 60€

✅️ Treenit säännöllisesti väh. 1kk:
Sisältää 60min treenit
1x vko 200€/kk
2x vko 360€/kk
3x vko 480€/kk

✅️ 5x 60min - paketti 235€ (käytettävä 2kk sisällä)

✅️ Lihaskunto- ja liikkuvuustestit 40€

✅️ Saatavilla myös kaveritreenit + ryhmätreenit. Kysy lisää.

Ohjaukset onnistuvat Fuengirolassa ulkona, asiakkaan kotona tai kuntosalilla (Coliseo, Gym House, Sol Beach + muut salit erikseen sovittaessa). Asiakas maksaa omat kuntosalimaksut.

Lisämaksusta ohjaukset Fuengirolan ulkopuolella.

Laitappa mulle viestiä mikäli kuulosti yhtään siltä että voisin olla oikea ohjaaja sinulle! Juttelen mielelläni lisää! 😊

Yhteydenotot:
Riina Leppäkangas/Personal Trainer, ryhmäliikuntaohjaaja ja psyykkinen valmentaja

+34 605 29 03 19
[email protected]
Tai yksityisviesti FB/IG

¿Quieres que tu empresa sea el Gimnasio mas cotizado en Fuengirola?
Haga clic aquí para reclamar su Entrada Patrocinada.

Página web

Dirección

Fuengirola

Horario de Apertura

Lunes 08:00 - 20:00
Martes 08:00 - 20:00
Miércoles 08:00 - 20:00
Jueves 08:00 - 20:00
Viernes 08:00 - 20:00