Laura Rissanen
Kirjastoseuran ja Helsingin tapahtumasäätiön puheenjohtaja. Kahden koulupojan äiti, helsinkiläinen kaupunkipoliitikko. Keski-ikäinen lenkkeilijä.
Kokemusta Helsingin kaupunginvaltuustosta 2005 alkaen.
- kaupunginhallituksen jäsen 2009-2017
- HSL:n hallituksen jäsen 2009-2013
- aiemmin mm. kulttuuri- ja kirjastolautakunnan vpj ja joukkoliikennelautakunnan jäsen
Päivätöissä Sivistystyönantajissa koulutuspoliittisen edunvalvonnan parissa. Aiemmin olen työskennellyt mm. Kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerinä sekä Sari Sarkomaan ja Henna Virkkusen erityisavustajana. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta, pääaineena poliittinen historia ja sivuaineena taidehistoria. Ole yhteydessä - otan vastaan Helsingin kehittämisehdotuksia, ruusuja ja risuja.
09/07/2026
Kaksi päivää Pariisissa OECD:n tasa-arvofoorumissa. Hyviä keskusteluja ja lisätietoa siitä, miten tasa-arvoa haastetaan.
Osallistuin paneeliin, jossa puhuttiin erityisesti poliitikkojen kohtaamasta verkkoväkivallasta.
Kaksi asiaa jäi erityisesti mieleen: politiikkasuositukset eivät riitä, jos niitä ei myös aidosti toimeenpanna. Ja on tärkeää, että verkkoväkivaltaa kokeneet poliitikot uskaltavat kertoa kokemuksistaan,
hiljaisuus ei suojele ketään.
Digitaalinen väkivalta pyrkii vaientamaan. Sillä on hintansa myös demokratialle.
Foorumi tarjosi myös arvokkaita hetkiä kahdenvälisiin keskusteluihin kollegoiden kanssa muista maista, tapasin mm Norjan ja Kanadan ministerit sekä Ruotsin valtiosihteerin ja osallistuin Ranskan ministerin järjestämään lounaskeskusteluun.
29/06/2026
Edustin tänään Suomea EU:n työllisyys-, sosiaali-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvostossa (EPSCO) Luxemburgissa 🇪🇺
Neuvosto hyväksyi yli 10 vuoden neuvotteluiden jälkeen sosiaaliturvan koordinaatiosääntöjen uudistuksen. EU:ssa on yli 16 miljoonaa jäsenmaasta toiseen työskentelevää, joten uudistus tärkeä askel kohti selkeämpiä ja oikeudenmukaisempia pelisääntöjä. Samalla on todettava työelämän muuttuneen kymmenen vuoden aikana merkittävästi ja mm. rajat ylittävä etätyö tuo omat haasteensa sosiaaliturvan soveltamiselle.
Keskustelimme myös EU:n ensimmäisestä köyhyydenvastaisesta strategiasta sekä opiskelijoiden ja keskituloisten kotitalouksien kohtuuhintaisesta asumisesta. Työ on aina paras tapa vähentää köyhyyttä, m***a tarvitsemme yhtä lailla yhteen sovitettuja toimia koulutuksen, sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä työllisyyden välillä.
Hyväksyimme myös päätelmät koskien tyttöihin kohdistuvan verkkoväkivallan ehkäisyä ja torjuntaa. Sukupuolittuneen väkivallan torjunta on osa komission tasa-arvostrategiaa.
Sosiaali- ja terveysministeriö
27/06/2026
Happy Pride 🏳️🌈
Helsinki Pride teemana on tänä vuonna Vapaus kasvaa Growing with Pride.
Turvallinen kasvuympäristö kuuluu kaikille, myös sateenkaarinuorille. Helsinki Pride muistuttaakin meitä siitä, että kasvurauha jokaiselle vaatii aktiivisia tekoja niin ympärillä olevilta aikuisilta kuin muilta nuorilta. Ihan jokaiselle kuuluu vapaus kasvaa, olla ylpeästi oma itsensä ja kurkottaa kohti unelmiaan.
🏳️🌈
12/06/2026
Kolme päivää Kuala Lumpurissa globaalin terveysturvallisuuden parissa. STM oli yhtenä järjestäjänä Global Health Security 2026 -konferenssissa, joka kokosi yhteen laajan joukon alan asiantuntijoita.
Avajaispäivänä osallistuin paneeliin, jossa pohdittiin, miten hallinnon tulee reagoida maailmassa, jossa terveysuhat seuraavat toistaan yhä tiheämmin. Suomen kokonaisturvallisuusmalli ja varautuminen kiinnostavat maailmalla, ja viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisten välisestä yhteistyöstä on helppo puhua. Luottamuksen rakentaminen kaikkien toimijoiden kesken on tärkeää aikana, jolloin esimerkiksi rokotusvastaisuus kasvaa.
Kansainvälisten kokousten yhteydessä avautuu aina mahdollisuus myös kahdenvälisiin kohtaamisiin. Tällä kertaa tapasin Malesian varaterveysministerin sekä Australian, Kanadan ja Yhdysvaltain terveyshallinnon edustajia. Terveysuhat eivät pysähdy rajoille 🌍
07/06/2026
Kokoomusperhe koolla 💙💙
Puheenjohtaja piti yhden parhaista puheistaan. Työ kokoomuksen ja Suomen puolesta on kesken - puhe löytyy kokoomuksen sivuilta, kannattaa lukea 💙 Onnea myös valitulle puoluejohdolle, upea joukko!
Ja kuten aina, parasta puoluekokouksessa on ihmiset. Kiitos kaikki, taas on akut ladattu 💫💙
03/06/2026
Kirjastopäivät avattiin tänään Oulussa, tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungissa.
Päivien teema ei voisi olla ajankohtaisempi: Yhteiskunta kehittyy kirjastoissa.
Kirjasto on ennen kaikkea kohtaamisia ja uuden löytämistä varten. Yksi oppii lukemaan, joku etsii uutta suuntaa, toinen löytää uuden kielen ja yhteisön, ja kuka tahansa meistä voi pysähtyä ajattelemaan. Kirjasto ei ole vain paikka, jossa tietoa säilytetään, se on paikka, jossa yhteiskunta uudistuu.
Aikana, jolloin luotettavaa tietoa joutuu yhä useammin etsimään, kirjastoammattilaisten työ on tärkeämpää kuin koskaan. Nämä ovat minulle kolmannet ja samalla viimeiset kirjastopäivät puheenjohtajana - viiden vuoden jälkeen on aika siirtää kapula eteenpäin. M***a vielä reilut puoli vuotta mennään täysillä - kirjastorakkaus edellä ❤️📚
31/03/2026
Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnan suomenkielinen jaosto päätti tänään ottaa aikalisän ehdotettuun perusopetuksen tuntijaon yhtenäistämiseen. Uudistus valmistellaan uudelleen puhtaalta pöydältä, eikä se tule voimaan aiemmin esitetyssä aikataulussa.
”Ehdotettu tuntijakouudistus uhkasi kaventaa niin kielten opetuksen kuin taito- ja taideaineiden tarjontaa. Samalla monet helsinkiläisten koulujen toimintakulttuurit ja perinteet olivat vaarassa unohtua”, sanoo jaoston varapuheenjohtaja Laura Rissanen. ”Helsingin vahvuus on aina ollut se, että kaupungin koulut ovat monipuolisia ja omaleimaisia, ja tätä vahvuutta ei pidä tuntijakouudistuksen jatkovalmistelussa unohtaa”, Rissanen jatkaa.
Suomenkielinen jaosto päätti myös, että kaupunkistrategian mukaiset äidinkielen ja kirjallisuuden lisätunnit kohdennetaan vuosiluokille 5 ja 6. Lisätunneilla voidaan vahvistaa oppilaiden luku- ja kirjoitustaitoa ennen siirtymää viimeiseen vuosiluokkakokonaisuuteen. Lisätunneilla pystytään tukemaan oppilaiden luku- ja kirjoitustaidon vahvistumista ja monipuolistumista ennen siirtymää viimeiseen vuosiluokkakokonaisuuteen.
Kaupunkistrategiassa sovittujen äidinkielen ja kirjallisuuden lisätuntien tavoitteena on varmistaa kaikille oppilaille riittävät suomen kielen taidot. ”Lisätunteja varten on varattu 1,2 miljoonaa euroa, mikä kertoo siitä, että Helsinki haluaa pormestari Daniel Sazonov johdolla aidosti panostaa jokaisen oppimiseen”, Rissanen muistuttaa.
19/03/2026
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
📚 Tänään juhlitaan myös kirjastoja, eikä oikeastaan voisi osuvampaa päivää olla. Kirjasto on paitsi merkityksellinen kulttuuripalvelu myös nimenomaan tasa-arvon edistäjä. Kirjaston ovi on avoinna ihan jokaiselle.
🧡 Minna Canthin perintö tasa-arvon edistämisessä on tärkeä. Erityisen tärkeä se on näinä aikoina, kun maailmalla ja myös meillä pohjoismassa, tasa-arvoa vastustavat liikkeet voimistuvat.
💪 Siksi rohkeasti ja äänekkäästi tasa-arvon puolesta, joka päivä. Ei anneta periksi.
15/03/2026
Kerran Manhattanilla 💫
13/03/2026
What is it about a girl with a book that so frightens a man with a gun?
🔸Kulunut viikko YK:n tasa-arvokokouksessa sai taas pohtimaan, mikä tasa-arvossa niin pelottaa.
🔸Viimeisten vuosikymmenten aikana on saavutettu paljon: yhä useampi tyttö pääsee kouluun, äitiyskuolleisuus on vähentynyt, naisia on enemmän johtotehtävissä ja naisten oikeuksia turvaavia lakeja on lisätty.
Silti todellinen tasa-arvo on vielä kaukana ja naisten oikeuksia kavennetaan ympäri maailmaa, naisviha ja väkivalta lisääntyvät ja kasvavien konfliktien aiheuttamat riskit kohdistuvat erityisesti naisiin ja tyttöihin.
🇫🇮 Suomen delegaatiota johti ministeri ja delegaation varapuheenjohtajana sain kunnian puhua viikon aikana eri tilaisuuksissa mm. naisten merkityksestä rauhanvälityksessä, naisten terveydestä, seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista, alkuperäiskansojen naisten oikeuksista, Afganistanin naisiin kohdistuvasta sorrosta sekä kansalaisjärjestöjen kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
🇺🇳 tarjosi myös mahdollisuuden kahdenvälisiin tapaamisiin ja verkottoitumiseen. Huolestuttavaa oli kuulla, miten moni taho oli jättänyt häirinnän pelossa kokonaan tulematta paikalle.
Tasa-arvon taantuman edessä meidän kaikkien pitää olla, kuten pääjohtaja Sima Bahous kehotti, äänekkäämpiä ja rohkeampia.
Tasa-arvo nimittäin hyödyttää ihan meitä kaikkia, koko yhteiskuntaa. Tehtävää riittää.
Klikkaa tästä saadaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Ota yhteyttä: julkisuuden henkilö
Puhelin
Verkkosivusto
Osoite
Helsinki
Ilmoitukset
Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Laura Rissanen julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.