Whitey Racing

Whitey Racing

Jaa

The home of White wide Golf

Photos from Wh**ey Racing's post 13/09/2026

2-viikkoa sitten käytiin viettämässä tehokas testipäivä Räyskälässä. Päivän agenda oli saada lähtöä hierottua alueelle. Toistaiseksi koko kesä on sudittu ja hajotettu kardaanin osia.

Aiemmalla viikolla sain viestiä Ruotsin suunnasta Dalgas Racingiltä. Kysymys oli suhteellisen suora * Haluaisitko apua tuon lähdön kanssa? *. Vaikka välillä itselläkin asenne on kovin Suomalainen, en voinut kieltäytyä tästä. Kuitenkin kyseessä 3-kertainen Streetweek 4WD luokan voittaja. Jo ennen yhtään lähtöä, oltiin juonittu useat tunet ja odotukset olivat korkealla.

Ensimmäisissä vedoissa koitettiin saada lähinnä kasaan dataa ja hinkata erilaisia lähestymistapoja sutimisen estämiseksi. Haastavaksi osoittautui tämän moottorin vääntö, jota tuntui tulevan jo yllättävän paljon matalillakin kierroksilla.

Alun lähdön pompautusta aloin säätämään lopulta aivan väärään suuntaan. Varsinainen läpimurto tapahtui vedossa nr.7. Jo aiemmin kyselin Anssilta neuvoja iskareiden säätöön. Koska mikään ei tuntunut auttavan, vinkkasi Anssi että kokeikaa löysätä reilusti takapään reboundia ( taidettiin heittää suoraan 10-naksua ). Tämä auttoi heti hurjasti = päivän paras 60ft 1.50s.
Seuraavaan vetoon löysättiin myös sisäänjoustoa, niin hidasta kuin nopeatakin aluetta. Sitten oltiinkin jo täydellä pidolla ja sutiminen oli poissa kokonaan. Auto alkoi jopa hieman tumpata lisääntyneen pidon takia! Viimeiseen vetoon +200rpm ja +0.2 bar lähtöön lisää. Edelleen täydellä pidolla ja hieman tumpaten! Tällä irtosi jo 1.43s 60ft, mikä jäi päivän parhaaksi. Vaikutti, että olisi ottanut vastaan aika paljon enemmänkin. Sitä ei päästy testaamaan, koska ajoaika alkoi olla lopussa. Niin oli kyllä myös jäät, joita käytettiin välijäähdyttimen veden viilentämiseen.

Perä vieläkin menee aika paljon alas lähdössä, m***a nyt hidastuksesta näkee että pysyy rypyt myös etupyörissä. Ehkä vielä jäykempien jousien testaus keväällä, m***a nyt ollaan niin sanotusti alueella 💪🏻

Tässä päivän parhaat numeroina :

60ft = 1.43s
0-100 km/h = 2.09s
100-200 km/h = 2.85s
1/8 = 5.70s / 217km/h

Aivan mielettömät kiitokset niin Bigemin suuntaan, kuin myös Anssille neuvoista alustan säädön kanssa.
And also to my new swedish best friend Christian Dalgas, for helping out with tune for whole day! Could have not get to this outcome without you!

Testaa & Rassaa Räyskälä 29.8-26 osa 1. 01/09/2026
29/08/2026

Voihan Räyskälä! Tällä hetkellä ei muuta mielessä, kuin ”holy f**k”!
8-vetoa ja tässä viimeinen. 5.70s ( 60ft 1.43s )
Loppunopeus jäi pois, m***a edellisellä oli 217km/h pienemmällä ahdolla.

Photos from Wh**ey Racing's post 25/08/2026

Sellaiset finaalit

Lauantaina ajeltiin meidän No prep challengen finaalit Vesivehmaalla aurinkoisessa säässä.

Kauhavan jälkeen oli risat osat vaihdeltu ja pieniä parannuksia tehty mm. välijäähdyttimen vedenkiertoon.
Ensimmäseen testivetoon lähdettiin käytännössä samalla tunella kuin päätettiin edellisellä kerralla Vehmaalla. Hieman lähdöstä tehoa pois. Alustan säätöihin ei juuri koskettu Kauhavan jäljiltä, sillä on aivan eri ajaa liimaamattomalla pinnalla.

Heti lähdössä auto ei tuntunut olevan kunnolla tiessä kiinni, sutaisi viivasta ja sitten tuntui puutuvan. Myös vaihdot olivat aavistuksen rajoittajilla. Ajaksi 6.05s / 207 km/h, huonolla 1.61s 60 jalkaisella.
Login tutkimista ja pikkaisen lisää lähtöön paukkua + vaihtopisteitä lähemmäs oikeaa seuraavaan.

Toiseen testi lähtöön mentäessä olikin ihme säätöä ja meinasin alkaa olla lämmöt niin kuskissa kuin autossakin jo kovat ennen viivalle pääsyä. Vihdoin soolona viivalle ja matkaan ehkä jopa hieman liian nopeasti. Aikalailla samaa kuin edellinen. 6.07s

Tämän jälkeen tulikin ensimmäinen pudostuslähtö, m***a Riihikallio ilmoitti olevansa pois pelistä teknisten murheiden takia ja meille soolo. Tähän tietty lähtöön lisää voimaa ( ei olisi pitänyt ).
Samantien pito irti ja auto poikittain. Nostin samantien, sillä mitään järkevää dataa ei tuosta saa irti, joten turha edes ajaa loppuun.

Sitten tulikin kaaviosta Ritalahti vastaan. Hän on tahkonnut SM sarjaa kesän ja varmasti kova pala lampulla. Tähän lähtöön tune juuri siihen puoliväliin, pitäisi olla hyvä ja paremmin pidolla. No ilmeisesti oli. Lampun sytyttyä lähdettiin aika tasaisesti liikkeelle, m***a ennen 60ft alkoi kuulua kovin mekaaniset äänet voimansiirrosta. Eikun sivuun ja työntelemään autoa sivuun. Kardaanin eturätti oli räjähtänyt palasiksi ja ajot olivat päivän osalta siinä.

Tässä kohtaan siirryttiin grillaus puuhiin ja jännittämään miten käy kilpailussa muille. Lensu ajoi hienosti näytöstyyliin voittoon, onnittelut tästä vielä kerran!
Pienestä oli kiinni, että oltaisiin päästy sarjassa 2-sijalle m***a ei auta jossittelut. 3-sija uudella autolla ja todella rikkonaisella kaudella ei ole todellakaan pettymys! Sanoin vielä keväällä, että ei ole minkäänlaisia odotuksia tälle kaudelle. Uusi auto ja todella paljon opeteltavaa / säätöä. Kaiken kanssa, kun lähdetään täysin nollasta.

Ensi lauantaina käydään vielä Räyskälässä testipäivillä hinkkaamassa lähtöjä ja alustaa kohdilleen. Tänään kävi nopean visiitin takaiskarit Bigemillä shimmauksessa ja kyytiin tuli myös jäykemmät takajouset. Näitä päästää testaamaan myös. Kardaani on koneistuksessa, sillä tuo rätin hajoaminen tietty taivutti kardaanin pään käpälät solmuun.

Kausi on ohi, m***a työt jatkuvat. Oikeastaan lauantain testit kertovat myös suuntaa sille mitä muutoksia talvella on luvassa. Myös penkkiin olisi ajatus mennä paremmalla ajalla tässä syksyllä.

”Ralleissa mukana”
Vaihteistoykköset Oy
Nexus Päijät-Hämeen Autohuolto
Autofit Vääksyn autohuolto
Kujala Performance
Bigem
Anssi Homma Tmi
Tiilikankaan talohuolto Oy / Timo Hannula
Ek-wash

24/08/2026
Photos from FHRA No Prep Challenge's post 23/08/2026

Torille! Tai ainakin melkein, sarjan 3-sija näin kauden päätöksestä kotiin. Eipä dramatiikkaa puuttunut eilisestä kisapäivästä. Kirjoittelen tästä lisää huomenna 🥳

Oma Yritys listan huipulle Kuntosali Ja Urheilutilat Lahti :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Nettisivu

Osoite


Lahti